torstai 26. helmikuuta 2015

Babylon 5 - Kärsiikö ensimmäistä kautta enää katsoa?

Marko Ikäheimo

Babylon 5:n ensimmäistä kautta ei ole yleensä arvostettu kovin korkealle alan piireissä. Henkilökohtaisesti pidän siitä enemmän kuin viitoskaudesta, mutta se johtuu pelkästään niistä kirotuista telepaateista ja niljakkaasta Byronista.

Mutta ensimmäisestä kaudestahan minun piti kirjoittaa.

Ajan kuluminen tuli konkreettisesti esille jo sarjan katselua aloittaessamme. Ainoa pilottijakson erikoisversion kopiomme sattuu olemaan SVHS-kasetilla, eikä meillä enää ole sellaisen esittämiseen kykenevää laitetta. Viimeksi tarkistaessani pilotin erikoisversiota ei löytynyt mistään. Yritin turvautua Amazonin apuun, mutta sieltäkin löytynyt DVD paljastui kehnommaksi perusversioksi. (jota oikeat B5-nörtit eivät vain tue). Eli siirryimme suoraan katsomaan varsinaista sarjaa.

Heti kättelyssä silmille hyppäsi yksi B5:n ensimmäisen kauden omituisista painotuksista. Narnit kuvataan oman kostonhalunsa riivaamina pahiksina, jotka eivät ansaitse minkäänlaista sympatiaa. Mahdollisesti tämän on tarkoitus olla osa G'Karin kehityskaarta, mutta sarjan alussa sitä käsitellään ihmeen puukorvaisesti. Pohjanoteeraus tässä suhteessa on Legacies-jakso, jossa narninmieleen kurkistanut telepaattityttönen kuvaa nähneensä jotain tyystin vierasta ja kammottavaa. Jakso on muutenkin kummallisen kömpelö suoritus D.C. Fontanalta, joka kuitenkin oli yksi kantavista voimista alkuperäisen Star Trekin ja myös Trekin uuden tulemisen takana.

G'Karin hahmo alkaa saamaan tuulta siipiensä alle vasta By Any Means Necessary-jakson aikoihin. Ei ole suinkaan sattumaa, että näillä kieppeillä myös London ja G'Karin keskinäinen revittely alkaa päästä kunnolla vauhtiin.

Londo hahmona otti hieman varaslähdön. Erityisesti Born to the Purple-jakso on melkoinen Peter Jurasikin bravuuri. Londo pöydällä remuamassa Centaurien ryyppäjäi... uskonnollisessa juhlassa on yksi koko sarjan hykerryttävimmistä kohtauksista.

Aikoinaan kovin palvottu And the Sky Full of Stars oli tällä kertaa ihan hilkulla sortua surkeaksi toisen TV-sarjan fanifiktioksi Crusaden Visitors From Down the Street-tyyliin. Paradoksaalista kyllä, jos alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Patric McGoohan olisi saatu jakson pahiksen rooliin, koko hoito olisi romahtanut kakkosluokan Prisoner-pastissiksi.

Kauden hämäristä osuuksista on vielä pakko mainita Garibaldi ahdistelemassa Taliaa. Erityisen karmaiseva oli kohtaus, jossa Talia ei uskalla mennä hissiin, koska G-mies on siellä aina virnistelemässä. Tämä oli esitetty vielä humoristisena asiana.

Muutama ilmiselvä pohjanoteeraus (= TKO) jäi vielä käsittelemättäkin. En nyt jaksa niistä mitään kirjoittaa, niiden puutteet ovat niin ilmiselviä jokaiselle, jota näkökyvyllä on siunattu. Lisäksi tässä alkaa tulla jo itsellekin olo, että oliko siinä ensimmäisessä kaudessa mitään hyvää?

Ja olihan siinä, mitä suurimmassa määrin. Jaksossa Mind War tapaamme psi-kyttä Alfred Besterin, joka heti alusta alkaen on yksi koko sarjan parhaista hahmoista. Walter Koenigin roolisuoritus on täysosuma heti ensiesiintymisestään lähtien, ja sama taso pysyi yllä koko sarjan ajan. Toinen ykköskauden huippuhetkistä on Signs and Portents. JMS tunki aivan huikean määrän tavaraa jaksoon, ja silti onnistui pitämään kaikki langanpäät hyppysissään. Alkupäässä ilmitulleiden arvoitusten ratkaisuja ei pantata turhan vuoksi, ja kaiken päätteeksi nähdään Mordenkin ensimmäisen kerran.

Nyt on pakko tunnustaa, että olen aina pitänyt myös Sinclairin hahmosta. Hän on vain yksinkertaisesti niin rikki, että eihän sellainen avaruusaseman komentajana voi johtaa kuin hirvittävään sotkuun ja sekamelskaan. Suomalaisena miehenä pidin kovasti myös kohtauksesta, jossa Sinclair viimein uskaltautuu kosimaan Sakaita. Epäilemättä pitkään suunniteltu puhe menee hetki hetkeltä pahemmin pieleen, ja Sakai nauttii jokaisesta sekunnista.

Lopuksi minun täytyy tehdä yksi järkyttävä tunnustus. Aikoinani meuhkasin hyvinkin paljon Lytan erinomaisuuden puolesta. Nykyään alan olla sitä mieltä, että Talia ei ehkä olisikaan ollut hassumpi vaihtoehto sankaritelepaatiksi sarjan loppuun asti. No niin, nyt se tuli sanottua, jopa helpotti. Lytan kitinä tarinan edetessä on alkanut ottaa oikein huolella päähän. Oli siellä muillakin kuin Lytalla ihan tarpeeksi hankalaa. Lisäksi Talian pysyminen mukana olisi saattanut ehkäistä Byronin (sen niljaskan) tuomisen sarjaan. Sellaisesta mahdollisuudesta voisikin jo uneksia.

 

2 kommenttia:

  1. Mind War oli se jakso, joka aikoinaan minut tähän sarjaan kiinnitti. G'Kar sanoo Sakaille, ettei kukaan täällä ole ihan sitä miltä vaikuttaa ja se on kovasti totta. Ja pätee kyllä muuallakin kuin B5:lla. Skyhin en ole oikein koskaan, mutta Sinclair on hyvä hahmo. Nyt on kyllä helppo ymmärtää, miksi hän sai siirron pois asemalta. Ei sitä nyt vain voi asemaa menestyksekkäästi johtaa, jos on koko ajan napit vastakkain ylempien kanssa ja tukea tulee vain Minbarilta.

    Toinen mihin kiinnitin huomiota oli se, kenelle Varn näyttäytyi ja kenelle ei. Hän näyttäytyi Londolle, joka tosiaan uhraa itsensä kansansa vuoksi, mutta hän ei näyttäydy Delennille. Chrysalis ei ollut mikään uhraus, vaan harkittu teko, joka vei Delennin agendaa eteenpäin.

    VastaaPoista
  2. Itse eksyin kanavalle "Soul Hunter" jakson alkaessa ja siitä se sitten alkoi.

    Itselleni on aina "Believers" ollut se jokin ykköskaudelta. Tarinahan ei perusasetelmaltaan ole häävi, mutta minuun on aina purrut jakson monipuolisuus (asia pohdittiin eri näkökulmista) ja ennenkaikkea mitä usko on. (Vrt Jodie Fosterin leffa Contact v1997)

    Niin ja Bester on Bester...


    T: Jerri

    VastaaPoista